• MINUN INIÖNI

Janne, pensionär: Paradis på denna jord!

Jag fick köpa en tomt på Keistiö, i Iniö, sommaren 1999 och då bestämde jag att jag kommer att bygga ett hus, där jag kan bo året runt. Följande år flyttade min nuvarande fru Marja och jag ihop och då började vi tillsammans bygga vårt kommande hem, TOMTEKULLEN.

Först byggde vi ett gårdshus, som bestod av bastu + bastukammare och ett lagerutrymme. År 2003 började vi i liten skala odla våra egna ekologiska rotfrukter, grönsaker osv… År 2004 började vi bygga på vårt bostadshus, som sakta men säkert framskred och blev klart 2012. Vi hade båda våra arbeten på fastlandet, där vi tillbringade ca 15 dagar per månad under vintern, men vi gjorde i alla fall en stor del av byggjobben själva. Vi var lycklig och trivdes jättebra på Keistiö och njöt av att få bygga vår framtid här!

Iniö var den perfekta platsen för mej, då jag de senaste 20 åren jobbat som naturfotograf. Här hade jag mitt ”själslandskap” runt omkring mej. Naturen på Iniö är mångsidig och helt underbar och här i naturen fick jag mina batterier laddade och min kreativitet att blomstra på många olika sätt. Jag har haft ca 80 fotoutställningar runt om i Finland och i Stockholmstrakten och gett ut 2 böcker och 2 st musik-bild-dvd´n och 6 st frimärken osv.

Vi har med Marja utvidgat våra ekologiska odlingar år för år och har de senaste 5 åren varit självförsörjande året runt på olika sorters rotfrukter, lökar, vitlökar, bönor, grönsaker, örter osv.
Vi trivs jättebra på Iniö – här kan vi vara för oss själva då vi känner för det, eller umgås med vänner och bekanta då vi känner för det.

TOMTEKULLEN på Keistiö har de senaste 20 åren varit vårt PARADIS på denna jord!!

Riitta, eläkeläinen: Miten minusta tuli iniöläinen.

Iniö, Paraisten aurinkoisin kaupunginosa – hyvällä säällä näkee Ahvenanmaalle 🙂 ja Turun valot kajastaa taivaan rannassa – ei mikään periferia.

Katselin tv:stä dokumenttia Iniöstä 1984. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tuonne on päästävä – kesällä. M/s Jurmo ja Norrby sekä Leonellan mökkikylä; helsinkiläisen ensikosketus saaristoon. Kesän 1985 maisema oli kuin Werner Holmbergin taulusta – lehmät käyskentelivät pellolla lämpöisessä kesäillassa ja pääskyset kaartelivat yllä kirskuen, punainen soratie vei ohi tuon idyllin.

Lukuisia vuokramökkejä ja monia kesälomia eri saarilla tuli vietettyä. Lukemattomia kohteita oli ostettavissa – vaan eivät tuntuneet omilta. Kunnes yhdeltä pääsaarelta löytyi tontti. Pala maailman kauneinta saaristoa! Rakennuslupa vanheni, kun vuodet soljuivat. Se båthus ja kaikki muu kaunis jäi paperille.

Vuokramökkeily jatkui. Haaveilua tyyliin – sitten kun ollaan eläkkeellä. Vuokramökit vaihtuivat ja kesät vierivät. Jalostamaton ”puuliiteri” jatkaa hidasta kasvuaan, tontille on kiva tehdä eväsretkiä.

Kunnes löytyi talo Norrbyn keskustasta. ”Siellä se odotti teitä” meille sanottiin. Alussa kyselime toisiltamme ”vieläkö tuntuu siltä, että siivoat toisten mökkiä?” Ei tunnu enää, vaan 10 vuoden ahertamisen jälkeen tuntuu lottovoitolta.

Suhde Iniöön on kestänyt 35 vuotta ja kestää, maailman kaunein Iniö. Iniön valo ja vuodenajat ihastuttavat vuodesta toiseen. Ei ihme, että taiteilijat ovat viihtyneet ja viihtyvät Iniössä.

Iniössä ovat ne ihastuttavat ihmiset. Kauniit perinteet, saaristokulttuuri; juhannussalot ja – tanssit aina jouluaamun kirkon tunnelmaan asti. Yhteisöllisyyttä ja oikeaa välittämistä aidoimmillaan, elämä täällä on sitä rehellistä saaristoelämää.

Tapahtumia on ympäri vuoden; vilkasta yhdistystoimintaa halukkaille. Eläkeläisissä on virkeää väkeä ja teemallista ohjelmaa. Pro Iniössä koetaan aitoa huolta saaristosta ja sen tulevaisuudesta.

Tulevaisuuden Iniön aikaikkunasta näkykööt eloisa Iniö.

Seppo, eläkeläinen: Liksom lottovoitto

Tiesin kyllä Iniön kunnan, jonka vaalitulos aina valmistui ensimmäisenä. Tiesin myös Saariston Rengastien, jonka kiersimme heti alussa vuonna 1996. En kuitenkaan tiennyt, että kymmenisen vuotta myöhemmin minusta tulisi onnellinen Iniön osavuosiasukas.
Serkuillani oli vuosien ajan ollut tapana käydä pari kertaa vuodessa kalastusreissulla Söderbyn Bergstugoilla ja kerran minutkin kutsuttiin mukaan.

Olimme jo jonkin aikaa etsineet perheellemme kesämökkipaikkaa Etelä-Suomesta. Lähtiessäni, vaimoni Elsa ohimennen evästi minut, virvelin ja varavaatteiden lisäksi, katsomaan josko moinen paikka löytyisi Iniöstä. Ja löytyihän se. Heti ensimmäisenä iltana kuulin, että eräs tontti olisi kaupan. Kun seuraavana päivänä kuvailin vaimolleni puhelimessa Gammelbyn kallioita, päätimme saman tien alkaa Iniöläisiksi. Se oli enemmän kuin lottovoitto. Haave kesän ”telttapaikasta” muuttui rakennushankkeeksi. Mopo taisi karata käsistä.

Upeat maisemat ja hiljaisuus tekivät meihin vaikutuksen, mutta silti hienointa oli kohtaamamme ystävällisyys ja avuliaisuus projektimme kaikissa vaiheissa. Lanthandelin tavaratarjonta, saarelaisten majoitus- ja talkooapu ja monet arvokkaat neuvot helpottivat kotoutumistamme. Vaikutuksen teki myös pienen kunnan palvelut ja niiden hoito. Myös uudet helposti syntyneet tuttavuudet kuntalaisiin ja osavuosiasukkaisiin tuntuivat mukavilta. Samaan hintaan on tullut myös ilmainen kielikylpy miehelle, joka kouluaikana monena kesänä hikoili ruotsin kielen ehtoja lukien.

Alkuaikoina tuntui kuin matkustaisimme ”ulkomaille”. Tänään ei ole enää pakottavaa tarvetta kiivetä Auran yläkannelle ihailemaan merimaisemaa ja ottamaan valokuvia. Nyt viidentoista vuoden jälkeen ja siirryttyämme eläkkeelle arki on tasaantunut, olemme muuttuneet ”osa”iniöläisiksi.

Olen saanut lyödä vasaralla sormeeni majstånghommissa, olla mukana satavuotisbileissä, monissa kyläjuhlissa ja tapahtumissa. Olemme myös itse saaneet vaikuttaa Iniön kulttuurielämään folkmusiikin välityksellä.

Elina, 31: Parasta Iniössä on vapaus ja luonto.

Tiedän viihtyväni, koska nousen aamuisin onnellisena.

Koiralenkit metsätiellä ovat ihana aloitus päivälle, etenkin keväällä, kun aamuauringon lämmin paiste kasvoilla ja vihreän eri sävyt ympärillä tekevät siitä parhainta nautintoa. Melkein joka kerta kokee jotain aisteja kutkuttavaa – kesäisen sateen jälkeen luonnon tuoksu on voimakas, tuuli tuo meren kohinan mukanaan ja veden äärellä aaltojen äänet rentouttavat. Talvisin lumi kimmeltää pelloilla ja kosteus on jäätynyt pensaisiin ja oksiin muodostaen erikoisia taideteoksia. Syksyllä voi lisäksi löytää sieniä ja marjoja, joita voi nauttia paikallisen peuranlihan kanssa.

Jos on ollut huono päivä, pelastaa ulos meneminen paljon. Iniö on aina ollut mielessäni se paikka, johon kuvittelen itseni luontopolulle metsän keskelle, jos tarvitsen mielikuvarauhoittumista muualla ollessa. Tykkään myös matkustella, ja Iniössä asuminen on opettanut paljon käytännön taitoja, itsenäisyyttä ja maalaisjärkeä, joilla pärjää pitkälle. Iniö on myös opettanut nauttimaan pienistäkin asioista ilman paljon materiaa.

Kirkkaina öinä en ole monessa muussa paikassa nähnyt yhtä upeaa tähtitaivasta. Myöhään yöllä ulkona on hiljaista, ja kotiin kävellessä voi tuntea itsensä aina niin turvalliseksi kuin kuvitella voi. Myös yhteisöllisyys ja välittäminen vetoavat minuun. Ilman koiraa kävellessä pysähtyy yleensä ainakin yksi auto, ja joku varmistaa, etten vain sattuisi olemaan kyydin tarpeessa. Tiedän, että voisin pyytää apua mihin vain, ja aina löytyy joku, joka välittää.

Lapsena Iniöön tullessa oli ihmeellistä, miten kaikki koululaiset pelasivat ja leikkivät yhdessä iästä riippumatta. Iniössä kaikki oli vähän vapaampaa, kotiintuloajat olivat myöhäisemmät ja kavereiden kanssa sai olla ja tulla vapaammin, koska oltiin Iniössä. Kun kaverin luokse meni kylään, ei tarvinnut soittaa ovikelloa, vaan sisään tepasteltiin suoraan. On mukavaa, että vieläkin tehdään ja ollaan yhdessä kaikenikäisten kanssa, ja muista huolehditaan. Viihdyn täällä edelleen.